Myttymymmeli
Tavoitteet & saavutukset
<
>
"Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa. Puutteita koodissa, korvaan tyytymättömyydellä. Tuntuu että tekijät unohti otsaan kirjoittaa, ravistettava ennen käyttöä..." Milloin ihminen oppii virheistään? Useimmat oppii ensimmäisestä ja minä tuskin edes tuhannesta. Hemmetti sentään tyhmäkin ymmärtää, ettei hevosta mennä ostamaan sika säkissä - ja pakko ottaa kun halvalla sain -periaatteilla, mutta siitä huolimatta juuri tällä tavoin meille muutti uusi nelijalkainen - Myttymymmeli. Onhan se nätti ja suloinen pienhevosneitokainen, mutta ihan terve tuo elikko ei ole. Tai on se kaikkialta muualta, mutta ei korvien välistä - meillä on siis talli täynnä mielenvikaisia suomalaisia (hevosia ja ihmisiä myöten) ja silti niitä tulee aina jostain lisää. Miksen mä ikinä opi hankkimaan sellasia päästä vähemmän viallisia hevosia? Ei siinä mitään älyttömän isoa vikaa ole, se on vaan ihan pirun tyytymätön kaikkeen ja sen elämänasenne tuntuu olevan kaikki on paskaa paitsi kusi. Ja hitonmoinen diivakin se on! Jos ulkona sataa vettä, ei meidän Mytty suostu sinne menemään - siinähän voi helvetti soikoon vaikka manikyyri mennä vituralleen. Ja auta armias jos ruoka on puolikin minuuttia myöhässä tai valitset väärän värisen harjan - siitä se riemu vasta repeääkin.
Karsinaan katsoessa siellä näkyy ponikokoinen suomalainen, korvat tiukasti niskaa vasten - ja saattaa siellä kellertävät hampaatkin vilkkua seassa. Mytty on niitä hevosia, ettei sen karsinaan halua vapaaehtoisesti mennä. Ei sitä totta puhuen kukaan halua edes vapaaehtoisesti hoitaa - aina saa olla pakottamassa ja silloinkin hommaan orjuutettu hoitaja yrittää lähes tulkoon juosta karkuun velvollisuuttaan. Kun tamman karsinaan astuu, yrittää se ensimmäisenä toivottaa sua tervetulleeksi hampailla. Yritäppä siinä sitten ehtiä tarttumaan riimuihin ja raahaamaan hevonen käytävälle ilman, että kättä koristaa Mytyn hammaskartta. Tamma on tosiaan helpoin hoitaa käytävällä, missä sen saa kaksin puolin kiinni - ainakaan se pirulainen ei yletä puremaan ja kinttujakin on helpompi väistellä. Karu totuus kuitenkin on, että karsinasta käytävälle hakeminen on tämän kusipään kanssa helpoin vaihe. Harjatessa sun täytyy osata valita oikean tuntuinen ja -värinen harja tai muuten saat kuulla kunniasi. Samalla on osattava valita harjattava kohta huolella - siitä ei hyvää heilu jos se hiton harja osuu väärään kohtaan ylhäisen hienostoperseemme karvapeitettä. Jos Mytyn hoitotoimenpiteet saa joskus valmiiksi ja on vielä edes osittain järjissään, on syytä onnitella itseään - se jos joku on meinaan juhlan paikka! Varustus on sellainen homma, jossa viimeistään tekisi mieli paiskoa tavarat ympäriinsä, heittäytyä maahan ja päästää ilmoille kunnon itkupotku -raivarit- anna mennä jos siltä tuntuu, sä olet sen ansainnut kun edes varustusvaiheeseen asti pääsit. "Joskus aion vielä kääntää kelkkani ja tehdä korjausliikkeen. Aion parantaa kaikki tehdyt vauriot, melkein uskon itsekin..." Totta puhuen minäkin melkein uskoin (tai ainakin helvetisti toivoin), että tällä hevosella olisi edes pieni mahdollisuus siihen, että se osaisi olla ihan kunnon hevonen selästä käsin - paskan marjat (tai riippuu ihan lajista ja tilanteesta, sekä tähtien asennosta) Heti ensimmäinen askel olisi päästä selkään, mutta Mytty tuppaa tekemään siitäkin jo sellaisen ongelman ettei toista ole. Ei sitä hittoakaan kiinnosta seisoa paikoilla, eikä varsinkaan se, onko ratsastaja ehtinyt selkään - yleensä kaksijalkainen saakin pomppia tamman vieressä yhdellä jalalla kun itsekäs hienohelma ei jaksa enää odottaa paikoillaan. Ja ei varmasti auta mitään, vaikka ohjista kiskoo. Sen verran kova se on suustaan (ja korvien välistä). Sitten kun vartin taistelun jälkeen olet päässyt selkään, on vuorossa kaikki muut tamman perseilyt. Alkuun se testaa ratsastajan perin pohjin - yleensä tyylillä ”en hitto varmaan liiku ja tee mitä haluut” ja harvemmin periaatteella ”yritä nyt sitten hemmetti pysyä kyyissä, koska just ny mä haluun leikkii lännenhevosta”. On siinä hitto soikoon arpominen, kumpaa tapaa neiti tällä erään haluaa käyttää. Jos sen paksuun kalloon viimeistään tässä vaiheessa onnistuu upottamaan ajatuksen siitä, että ratsastaja on pomo, voi hommasta tullakin jotain - ei siitä mitään ponitytön unelmaponirinsessaa tule, mutta ainakin meno alkaa epäilyttävästi muistuttamaan jotain ratsastuksen tapaista. Se on aivan selvästi ollut itsekin päästään pahasti viella, joka on tamman päättänyt ensimmäistä kertaa kiikuttaa kisoihin - se kun oli valinnut lajiksi kouluratsastuksen. Kilpailutuloksista päätellen ei se ihan paska voi olla - voittoja ja sijoituksia kun löytyi ja selvisipä se syykin siihen sitten, kun itse Mytyn selkään kapusi. Kun siirrytään alkuhumputteluista ihan oikeisiin töihin (eli kouluvääntöön) muuttuu Mytty silmissä - ei sitä saatana samaksi elikoksi usko, mutta näin siinä kuitenkin pääsee käymään. Siitä tulee kuuliainen ja yritteliäs, nöyräkin vielä kaupan päällisinä. Tamma tekee koko ajan parhaansa ja keskittyy vain ja ainoastaan siihen mitä on tekemässä - siis mitä? Vaatiihan se selkäänsä osaavan ja päättäväisen kuskin (ei se sentään ilmaiseksi leiki satuponia), mutta se raivostuttava testaaminen ja diivailu on jäänyt jonnekkin. Oikeanlaisen ratsastajan kanssa poni on oikeasti jopa kouluratsun näköinen - liikkuu nätisti muodossa, lennokkain ja tasaisin askelin, eikä sen kuuliaisuudessakaan ole moittimista. Ja osaamista löytyy aina Helppo A -tasolle asti! Esteratsu on jotenkin ihan liian fiini sana kuvaamaan Mytyn menoa esteradoilla - pikemminkin lentävä lihapulla, estekäppänä tai Neiti EnHaluaNyt. Ei Mytyn kanssa ihan vapaaehtoisesti suostuisi esteiden sekaan menemään. Ei se kuumu tai mitään, mutta se hiton jääräpäisyys taas nostaa päätään tässä vaiheessa. Mytystä ei ikinä voi mennä sanomaan, että päästäänkö siitä edessä olevasta tikkupinosta yli vai ei. Jos ei tammaa just sillä hetkellä kiinnosta ylittää esteitä (tai sitten se kaikessa yksinkertaisuudessa johtuu siitä, ettei puomien värit mätsää omiin tekstiileihin - eihän sitä saatana sillon voi ylittää!) niin siihen ei jumalan rukouksen auta. Jos tammalla kuitenkin jostain syystä on joskus hyväpäivä, voi se olla ihan mukiin menevä estepullava. Hyppytyylihän sillä on nimenomaan estepullamainen ja kapasiteettikin riitää juuri ja juuri (aina hyvinä päivinä, muuten se on liian paljon) 80cm -luokkiin. Vaikka Mytty on entisen omistajansa kanssa onnistunut vierailemaan kilpailupaikalla useammin kuin kerran, ei sen kanssa sinne tee mieli lähteä. Se hiton diivailu ja tyytymättömyys alkaa jo lastausvaiheessa ja pahenee vain, mitä pidemmälle kisapäivä etenee. Käsitellessäkin se on yksi hitonmoinen kuspää. Verryttelyssä Mytylle saa tehdä ihan alkuun selväksi, että me ollaan töissä vaikkei ihan kotona ollakaan - muuten ei kannata edes suunnitella menevänsä radalle. Jos verryttelyssä onnistuu tekemään selväksi, että kellä on pomon rooli, on Mytyn kanssa jopa toivoa pärjätä radalla - neiti kun tuppaa kumminkin omaamaan sen verran vahvan kilpailuvietin, ettei se voi kun antaa parastaan. Myttymymmeli on tuontisukuinen.
Isä Hehkeehemuli on 157cm -korkea suomenhevosori, joka on siunattu ihanteellisella rakenteella ja erikoisemmalla kimolla värityksellä, joka aiheutti melkoista ihmettelyä - emä kun sattui omaamaan dominoivan mustan värin, joten kaiken järjen ja fysiikan mukaan Hehkeehemulin olisi pitänyt olla musta. Ori oli pitkien suunnitelmien lopputulema ja sen syntymää odotettiin kuin kuuta nousevaa - tarkoituksena oli saada siitä vaativien tasojen kouluratsu. Hieno luonteinen suomalaisori aloitti jo nuorena kilpailemaan kouluratsastuksen parissa, edeten nopeasti aina Vaativa B -tasolle asti - eikä ollenkaan huonommalla menestyksellä. Kun orista sitten jostain syystä alettiin kiinnostumaan jalostusta ajatellen, päätti kasvattaja kantakirjata silmäteränsä. Kun ori sitten onnistui nappaamaan I -palkinnon, räjähti sen kysyntä käsiin. Astutuspyyntöjä ja morsmaikkuja sateli sieltä täältä, eikä orin suosio ole vielä tänäkään päivänä onnistunut laskemaan. Tätä nykyä Hemmo toimii lähinnä jalostusorina ja jälkikasvua se on onnistunut kartuttamaan jo yli sadan suomenpullan verran. Ihmettelyn aiheeksi on kuitenkin noussut, ettei ori periytä kimoa väritystään järin tehokkaasti - vain kaksi herran jälkeläisistä on kimoja.
Isänisä oli hyväluonteinen ja komealla ulkomuodolla varustettu suomenhevosori Hermuli. 160cm -korkea kimo ori oli näyttävä ilmestys, joka herätti lähes poikkeuksetta huomiota, missä sitten ikinä liikkuikaan ja monet suomenhevosihmiset olivat kiinnostuneita sen jälkeläisistä jo ennen kuin herra ehti edes menestymään. Kun se sitten kantakirjattiin I -palkinnolla ja aloitti kilpailemaan Vaativa B -tasolla kouluratsuna, oli kiinnostuneiden määrä moninkertaistunut. Hermuli ehti jättää jälkeensä hieman reilut viisikymmentä jälkeläistä, ennen kuin se menehtyi yllättäen kotonaan. Koskaan ei saatu selville, mikä tämän kaikinpuolin terveen 16 -vuotiaan orin onnistui kaatamaan ja vielä tänäkin päivänä tapaus jaksaa ihmetyttää etenkin eläinlääkärien keskuudessa. Isänemä Tosi-Hehkee oli nimensä veroinen tamma. Se tiesi olevansa silmittömän kaunis lähes pikimustine värityksineen ja ihanteellisine rakenteineen ja käyttäytyi sen mukaisesti. Ei se mikään ilkeä pikkudiiva ollut, muttei antanut kenenkään hyppiä silmille ja tunsi oman arvonsa. Tamma kilpaili kasvattajansa kanssa kouluratsastuksessa Vaativa B -tasolla, mutta kävi silloin tällöin näyttäytymässä myös esteradoilla 80cm -luokissa - kouluradoilla tamma menestyi, esteillä ei. Kilpauransa aikana tamma vietteli mammalomaa kahteen otteeseen ja lopetettuaan kilpauransa 14 -vuotiaana, päätti kasvattaja astuttaa suosikkitammansa vielä kertaalleen. Tosi-Hehkee eli 26 -vuotiaaksi, jolloin se jouduttiin lopettamaan alati pahenevien vanhuuden vaivojen vuoksi. Emä Mutruhuuli on 144cm -kokoinen, ruunikko pienhevostamma ja luonteeltaan juuri sitä, mitä nimestä voi päätellä - aina suu mutrussa ja jostain marisemassa. Vaikkei tamma kenenkään suosioon luonteensa ansiosta pääse, on se siitä huolimatta arvostettu tamma ulkonäkönsä ja kilpailutulostensa vuoksi. Mutru kilpaili alkuun Vaativa B -tasolla, josta se ei kuitenkaan kummoista menestystä onnistunut kasaamaan. Kun omistaja sitten viimein suostui myöntämään, että taso oli tammalle liian kova ja siirsi sen Helppo A -tasolle, alkoi lyyti kirjoittamaan - tamma napsi voittoja ja sijoituksia minkä ehti ja hetkessä sillä oli enemmän sijoituksia kuin muilla kyseisen omistajan hevosilla yhteensä. Jälkeläisiä Mutrulla on vasta kaksi, mutta tulevaisuudessa sen jälkikasvua olisi tarkoitus kartuttaa vielä yhdellä, ehkä jopa kahdella suomenhevosvarsalla. Emänisä Ero-Duunari on 146cm -korkea, ruunikko pienhevosori ja vieläpä suosittu sellainen. Nuoruudessaan ori kantakirjattiin pienhevossuunnalle II -palkinnolla ja se kilpaili Helppo A -tasolla hyvällä menestyksellä. Nopeasti suomenhevospiireissä vaikuttavat henkilöt alkoivat kiinnostumaan potentiaalisesta nuoresta orista ja ei mennyt kauaakaan, kun ori oli haluttua materiaa jalostukseen. Alkuun ori astui tammoja kilpauransa lomassa, mutta pian se lopetti uransa kilpahevosena ja siirtyi vain jalostuskäyttöön. 10 -ikävuoteen mennessä orilla oli lähes sata perillistä. Viimeisen tammansa Ero-Duunari astui 18 -vuotiaana, jonka jälkeen se siirtyi ansaitulle eläkkeelle. Tänä päivänä ori viettää leppoisia eläkepäiviä omistajansa luona ja jälkeläismäärä sillä kasvoi lähes kahteensataan. Emänemä Täysiturhatiuhti oli 150cm -korkea rautias suomenhevostamma, jota ei koskaan tunnettu mistään. Tamma myytiin nopeasti vieroituken jälkeen uuteen kotiin Itä-Suomeen, jossa se toimi koko elämänsä äiti&tytär -ratsuna. Tammalla kilpailtiin satunnaisesti niin esteillä kun koulussakin, pääosin keskinkertaisella menestyksellä ja varsoi kerran. Vaikka Täysiturhaviuhti oli tuntemattomampi peruspuksu, sai sen ainokainen jälkeläinen kuitenkin melkoisen suosion. Myttymymmelillä on yhteensä 3 jälkeläistä, joista 2 on tammoja ja 1 oreja.
t. Harmittoman Mytty-Miina - s. 15.05.2016 - i. Taivaantakoja - om. Satu (VRL-12808) o. Harnittoman Myttymajuri - s. 17.06.2016 - i. Kaarnalaivan Kapteeni - om. Elli.L (VRL-14207) t. Harmittoman Mummokippari - s. 19.06.2016 - i. Kaarnalaivan Kapteeri - om. Wiewi Päiväkirjamerkintä 17.03.2016, kirjoittaja Minja.E Mitä mä olin mennyt taas tekemään? Hankkimaan päästään viallisen suomenpullan - ihan kun mulla ei niitä jo tallin täydeltä olisi. Mutta onhan sillä aika symppis nimi (Myttymymmeli, miten sitä voi vastustaa) ja ulkonäöllisesti se on ihan nätti ja ponimainen, mutta luonteelta helvetin moinen diiva ja mikään sille ei tunnu kelpaavan. Ja vaikka kuinka toivoisi, että selästä käsin se olisi mukavampi niin paskan marjat! Kouluradoilla kyllä, jos ratsastaja vaan sattuu olemaan oikeanlainen, mutta muuten sen kanssa saa vääntää ja kääntää niin maan pirusti. Mistä lie hankkinut moiset käytöstavat, sillä suvusta sitä ei ainakaan ole peritty! Jotenkin mä kuitenkin näin siinä potentiaalia. Tai en varsinaisesti nähnyt - enhän mä totta puhuen nähnyt koko hevosta (edes kuvista) ennen kun se sitten rahdattiin meidän pihaan ja ilmoitettiin ettei palautusoikeutta ole. Ihan sika säkissä -ostos siis oli. Mutta jotenkin mä uskon tähän myrttyilijään - jos se edes kouluratsuna pärjää niin ei se ihan paska voi olla. Toivossa on hyvä elää! Päiväkirjamerkintä 28.04.2016, kirjoittaja Minja.E (tarinakilpailuiden tuotos) Tehtävänanto: Yksi korealaisista on kovin ihastunut sinuun ja ratsuusi, eikä millään meinaa lähteä, vaikka hermosi alkavat olla jo räjähtämispisteessä. Minkä sepityksen keksit, jotta pääset eroon tästä tunkeilevasta ihailijasta? Hitto vie, oli tämäkin kilpailupäivä taas melkoinen kerran elämässä -kokemus! Ihan kesken kaiken paikalle pölähti jonkinmoinen turistibussi, josta sitten purkautui parinkymmenen vinosilmän muodostama lauma - kaikilla kamerat valmiina kuvaamaan kaikkea, mikä liikkuu ja toisinaan myös sitä, mikä ei liiku... eräs näistä ulkomaalaisista kun ikuisti varmasti lähemmäs kymmenen kuvaa samasta kivestä, joka makoili maassa. Ei niissä vinosilmäisissä maapallon asukeissa toki mitään vikaa muuten olisi, mutta jos ei ne hemmetti sentään puhetta ymmärrä, niin ei tule kesää! Viiden turistin lauma piiritti minut ja ratsuni, kun olimme suorituksen jälkeen varikkoalueella. Kyselivät niitä näitä ja minä ystävällisenä ihmisenä vastailin herrojen ja rouvien valtaisaan kysymystulvaan. Mikä on tuon hevosen nimi? Mitkä karkelot täällä on menossa? Mikä tuolla taivaalla juuri liihotti? Ei meinannut homma ihan ongelmatonta kuitenkaan olla, sillä kuten useimmat turistit (no, lähes kaikki) nämäkin puhuivat vain englantia. Ja tietty sitä omaa tzing-tzong -kieltä, mistä en ymmärtänyt hevon humppaa. Ja tokikaan oma kielitaitoni ei ollut järin hyvä - edes suomenkieliset lauseet eivät välillä ole ymmärrettäviä. Hetken päästä laumasta neljä kuitenkin näki (luojan kiitos) jotain muuta heitä kiinnostavaa ja lähtivät tutkailemaan näkemäänsä lähempää - ja tietty yksi näistä jäi parveilemaan minun ympärille! Oi miksi? Kun se samainen vinosilmäinen herra vielä vartinkin päästä kyseli ja taivasteli turhuuksia ympärilläni, alkoi päässäni kiehumaan. Menisi jo muualle häiriköimästä kunnon kansalaisia! Yritin useampaan otteeseen kertoa tälle miehelle (sillä heikolla englanninkielen taidolla) että hänen pitäisi nyt jatkaa matkaa, mutta silti mitään ei tapahtunut. Tai tapahtui - kysymystulva senkun yltyi. Pian kuitenkin keksin loistavan suunnitelman, mitä oltiin usein niiden ei niin parhaiden -kavereiden kohdalla käytetty, kun kakaroita oltiin. Niistäkään kun ei tuntunut ikinä pääsevän eroon, mutta äiti oli opettanut, ettei ketään saa tahallaan loukata. Joten ei muuta kun soittoa yhteystieto listan ensimmäiselle henkilölle ja väittämään, että joku soittaa sinulle! ”I’m sorry, but my mum call me” sopersin miehelle näyttäen puhelintani ja aloin sitten puhumaan siihen iloisesti, kun kuulin jonkun vastaavan. ”Hei äiti. Hyvin menee, mitenkäs sinulla?” Turisti katsoi minua hetken ja kaikkosi sitten vähin äänin paikalta - ja samassa tämä karu tosiasia selvisi minulle. ”Anteeksi, muta ollako te soittanut vaara paikka? Tama on Ahmadin pizzapaika...” Vaikenin välittömästi, katsoin puhelimeni näyttöä, joka totta tosiaan näytti nimeksi ”Ahmadin Pizzapaikka” ja helahdin punaiseksi. ”Anteeksi, väärä numero” sanoin pikaisesti ja suljin puhelimeni. Ensi kerralla katson hieman tarkemmin minne teen ”pelastussoittoni”...
kuvien © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan. tämä on virtuaalihevonen! |
Ulkoasu © Cery 2016 Tämä on virtuaalitalli |
Vierailethan myösLinkkiesimLinkkiesim Linkkiesim Linkkiesim |
Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit, sed diam nonummy nibh euismod tincidunt ut laoreet dolore magna aliquam erat volutpat. Ut wisi enim ad minim veniam, quis nostrud exerci tation ullamcorper suscipit lobortis nisl ut aliquip ex ea commodo consequat. Duis autem vel eum iriure dolor in hendrerit in vulputate velit esse molestie consequat. |
Mytyllä on tavoitteena kouluratsastusjaoksen laatuarvostelut, yleislaatuarvostelut ja suomenhevosten laatuarvostelut.
|
"Minussa on ongelma, jokin virhe ohjelmoinnissa. Puutteita koodissa, korvaan tyytymättömyydellä. Tuntuu että tekijät unohti otsaan kirjoittaa, ravistettava ennen käyttöä..."
"Joskus aion vielä kääntää kelkkani ja tehdä korjausliikkeen. Aion parantaa kaikki tehdyt vauriot, melkein uskon itsekin..."
i. Hehkeehemuli (sh, km, 157cm) e. Mutruhuuli (sph, rn, 144cm) |
ii. Hermuli
(sh, km, 160cm) ie. Tosi-Hehkeä (sh, m, 154cm) ei. Ero-Duunari (sph, rn, 146cm) ee. Täysiturhatiuhti (sh, rt, 150cm) |
ii. Hemuli
ie. Herkon Ajattelija iei. Tosi-Tarkoitus iee. Hehkeys eii. Halpa-Duunari eie. Ero-Tus eei. Täysi-Turhuus eee. Tiuhtiina |
KRJ:n alaiset koulukilpailut
|
KRJ:n alaiset tarinakilpailut
|